ENG

FI

VALKOISTEN VANKINA

Tanssi ja teatteri sulautuvat yhteen vavahduttavassa vankileirikuvauksessa – tuloksena ensembleteatteria parhaimmillaan

- Jussi Tossavainen, HS

 

Tuomo Railon näytelmä Valkoisten vankina perustuu hänen isoisänsä veljen Pekka Railon samannimiseen muistelmateokseen. Pekka Railo kertoo muistelmissaan kokemuksistaan punavankina ensin Kokkolan ja sitten Tammisaaren vankileirillä vuonna 1918.

 

Tuomo Railo on dramatisoinut muistelmista näyttämöteoksen, jossa moneen aikatasoon sijoittuva dialogi ja fyysinen teatteri tuovat esiin järkyttävät vankileirikokemukset kirkkaina ja suoraan, asiallisesti ja kauhistelematta.

 

Isosetäni käytännöllinen ja silti periksi antamaton asenne on ollut minulle merkittävä opetus maltillisuudesta, totuudellisuudesta ja lujuudesta. Vaikeissa ja epäoikeudenmukaisissa olosuhteissa hän säilytti toimintakykynsä. Perustamalla kumpaankin leiriin apteekin hän pystyi jossakin määrin lievittämään vankitovereittensa hätää. Hänen keräämänsä ja välittämänsä tilastot leireillä menehtyneistä olivat osaltaan luomassa poliittista painetta vankileirien lopettamiseksi. – Tuomo Railo

 

Uusintaesitykset Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa, Tapiolassa tammikuussa 2019:

 

ti 29.1.            klo 19

ke 30.1.           klo 19

 

Liput: 29 / 15 €

KAIKUKORTTI -varaukset: info@glimsgloms.com

Käsikirjoitus, ohjaus, koreografia piirrokset: Tuomo Railo

Musiikki: Hauschka

Pukusuunnittelu: Karoliina Koiso-Kanttila

Valosuunnittelu: Pasi Pehkonen

Tanssijat: Sanni Giordani, Kaisa Leppänen, Tuomo Railo, Jukka Tarvainen, Jussi Väänänen

Valokuvat: Ari Kauppila

 

Kesto n 90 min.

Ikäsuositus +13 vuotta.

<

TIETOSUOJASELOSTE

 info(at)glimsgloms.com | +358 405247647

 

© 2016 Copyright PURE - Created by MuseFrame

MF