TAITEELLISET JOHTAJAT

 

SIMO HEISKANEN & TUOMO RAILO

SIMO HEISKANEN

TUOMO RAILO

Simo Heiskanen opiskeli Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokselta 1991-95. Heiskanen on työskennellyt laajalti tanssin alueella – tanssijana ja koreografina lukuisilla teatterinäyttämöillä ja tanssin vapaan kentän tuotannoissa. Tällä hetkellä Simo Heiskanen toimii toisena taiteellisena johtajana yhdessä Tuomo Railon kanssa vuonna 1999 perustamassaan Glims & Gloms tanssiteatterissa. Hän on myös vastannut usein teostensa musiikista, äänisuunnittelusta ja visualisoinnista.

 

 

Curriculum Vitae

Tuomo Railo valmistui Kansallisbaletin koulusta 1987. Railo on toiminut tanssijana Kansallisbaletin lisäksi mm. Helsingin Kaupunginteatterissa ja Kenneth Kvanström & Co:ssa. Railo on tehnyt koreografioita tanssiteattereille, tilausteoksia festivaaleille, televisioon, puheteattereille Suomessa ja ulkomailla. Railo on toiminut myös koreografian ja tanssijantyön opettajana, tuottajana sekä näyttelijänä. Railolle on myönnetty viisivuotinen taiteilija-apuraha kausille 2000-2004 ja 2006-2010.

 

Curriculum Vitae

 info(at)glimsgloms.com | +358 405247647

 

© 2016 Copyright PURE - Created by MuseFrame

MF