ENG

FI

KUNNIOITUS - RESPECT ARVIOT

Jussi Tossavainen, Helsingin Sanomat 16.10.2019

 

 

KUVITELKAA musikaali. Tai kuvitelkaa musikaalin tekijöitä, joiden työstä ei koskaan tullut musikaalia. Viisi esiintyjää chorus linessa, aiheena sitä sun tätä mutta enimmäkseen maahanmuutto. Musiikintekijänä yksi sellisti.

 

Tanssiteatteri Glims & Glomsin ja sen koreografin Tuomo Railon teosta Kunnioitus – Respect voisi myös hyvällä syyllä kutsua nimellä ”Musikaali, joka meni pieleen”. Positiivisessa mielessä. Kaikki osaavat toki esiintyä ja kaikilla on idea, mitä pitäisi tehdä.

 

Kukaan paitsi yksi ei kuitenkaan osaa laulaa ja kaikki ovat eri kulttuureista omine käsityksineen siitä, mitä pitäisi tehdä.

 

RAILON IDEANA on tuoda yhteen eri syistä Suomeen tulleet, täällä syntyneet tai tänne jotenkin päätyneet ”ulkomaalaiset” ja näyttää ehkä heidän kauttaan, mitä ”Suomi” tai ”suomalaisuus” on.

 

Parhaimmillaan se onnistuukin herättelemään ajattelemaan ja karistelemaan itsestäänselvyyksiä harteilta. Heikoimmillaan se on paljon puhetta ja paasaamista, vaikka paasaamista Railo itse toivoo välttävänsä käsiohjelmassa.

 

Onneksi kliseet tuodaan heti alussa tarjolle. On ”suo, kuokka ja Jussi” sekä Afrikan eksoottiset äänet. Törmäytykset on tehty siinä.

 

Teos luottaa paljon tekstiin. Tehdään selväksi, että luottamus on uskonnollista ja kulttuurista. Se on ihmisoikeuksia ja sananvapautta. Samalla viesti puetaan myös liikkeeksi. Sanomaa kuvitetaan tanssin ja liikkeen voimalla.

 

 

 

 

 

Se voi olla pompöösejä asetelmia sosialistisen realismin patsasmonumenttien tapaan. Tai se voi olla pientä ja vihjailevaa, jotain liikkeellisiä ajatuksia, jotka vain pulppuavat ja pyrkivät ihmisen sisältä etsien hätätietä ulos. Puhdas tanssi tuo välillä odotetun hengähdystauon verbaalisesta informaatiotulvasta.

 

VAIKKA Kunnioitus – Respect on tanssiteos, saa se kuitenkin luentomaisen ellei pamflettimaisen muodon idealismissaan. Tuomo Railo itse keskushenkilönä luettelee erilaisia dystopioita, mihin voimme olla menossa. Vaihtoehtoina muun muassa anarkia, totalitarismi tai kaaos.

 

Loistava näyttelijä Yuko Takeda toimii eräänlaisena opponenttina, joka kysyy ikäviä ja kyseenalaistaa kaikki väitteet.

 

Railo myös keikauttaa rooleja sekaisin. Suomalaisen loistavasti liikkuvan ja tanssivan Jonna Eiskosen hän pistää esittämään pakolaista, joka vaeltaa jalan halki Saharan päästäkseen Eurooppaan sen sijaan, että olisi ilmeisesti antanut roolin tummille miehille.

 

Esitys heittelee piikkejä Suomeen, suomalaisuuteen ja samalla eurooppalaisuuteen maahanmuuttajakysymyksessä. ”Tekisit jotain, tekisit työtä tai opiskelisit”. Nämä ovat valitettavan yleisiä argumentteja, vaikka esityksessä saavat hieman tendenssimäisen sävyn.

 

MUSIKAALIA ei esityksestä koskaan syntynyt. Musiikista vastaa kokonaisuudessaan sellisti Sirja Nironen, joka soittaa J.S. Bachin viidettä soolosellosarjaa. On ihmeellistä, kuinka Bach aina ja vain sopii mihin hyvänsä.

 

Kunnioitus – Respect on selvästi Tuomo Railon henkilökohtainen tilitys. Maailmantuskan purkaminen. Ihmisten puolesta epäoikeutta vastaan. Ei sitä liikaakaan ole koskaan.

 

 

 

ESSÄISTISKT MEN HAFSIGT OM INVANDRING OCH RESPEKT

 

Som koreograf och konstnär räds Tuomo Railo inte att ta sig an stora teman med ett ställningstagande grepp. Nu har han valt att inom ramen för sin Esbobaserade dansteatergrupp Glims & Gloms, ventilera sin frustration över invandringspolitiken, i ett sceniskt verk, som utnyttjar dansteaterns, den fysiska teaterns och den dramatiska teaterns medel på olika sätt.

I föreställningen Kunnioitus – Respect används dessutom den amerikanska musikalformen som bollplank. Detta påstås ha gjort engelskan till scenspråk och det blir också ett ramverk i föreställningen, som upprepat problematiserar det sceniska skapandet i sig och resonerar om varför det inte handlar om just en amerikansk musikal.

 

Inneboende friktion

 

Musikaler är ofta inriktade på underhållning och på lättsamt dramatiska teman. Därför finns det en inneboende friktion i appliceringen av formen på ett så dagsaktuellt, värdeladdat och omdebatterat tema som invandrarpolitik och på det till den kopplade temat om respekt eller förståelse för "den andra". Det globala, det nationella och det personliga planet tangeras med relativt hög fart och med bred variation, inom ramen för den tillsynes inför oss framväxande föreställningen.

TAvsikten sägs vara att undvika manifestation och det lyckas nog via distanseringen i det sceniska greppet, via öppenheten, infallen och sidospåren och via undvikandet av tydliga krokar. Relativismen i temat lyfts fram och då blir kopplingarna till det politiska speciellt tydliga.

 

Texten framställd främst av Yuko Takeda och Tuomo Railo är framträdande, tidvis till och med tung, trots att den luckras upp av fysisk framställning i unisona simultana rörelseserier eller i fristående rörelseserier utan text, i olika turer. Hela greppet är essäistiskt med introduktion, presentation och definition samt olika utläggningar med variation. Jag kommer dock snart på mig med att tänka att en striktare redigering, ett tydligare val av några poänger och teman, kunde ha förstärkt upplevelsen av helheten. Inledningens dystopier kring åldrande och avslutningens rättssalstematik är exempel på sådant som kan kännas överflödigt. Trots det finns det en viss charm i den impulsiva hafsigheten och i strävan att hellre säga för mycket än för litet.

 

Bland de sex på scenen har Sibiry Konaté, Emerson Santos och Yuko Takeda personlig erfarenhet av tematiken i det finska samhället. Det hade kanske funnits mera potential i det. När Takeda mot slutet framför en sång på japanska rimmar formatet för ett ögonblick med musikalens form. Dans- och rörelsespråket sitter ledigt på dessa tre och på Jonna Eiskonen och Tuomo Railo, som också agerar på scenen, bland annat till tonerna Sirja Nironens framförande av J. S. Bachs mollstämda femte celloserie.

<

TIETOSUOJASELOSTE

 info(at)glimsgloms.com | +358 405247647

 

© 2016 Copyright PURE - Created by MuseFrame

MF